13.05.2008 - 22:34

tai sitten ei.

Kunhan vaan ollaan ja touhutaan normaaleja kotipuuhia, käsitöitä en oo tehnyt, Hemmi kun  on alkanut oleen enempi hereillä ja tahtoo olla äitin kaa.

pe:na on Arjan hautajaiset me ei niihin olla menossa.

Tulee vaan kiirus nyt äitillä hommata perjantaiksi 3 kukkavihkoa. Toivotaan että vielä kerkiää.

Ovat myös kaksi serkuistani tulossa tänne ja tuossa aloin miettiä että koska viimeksi olen heidät nähnyt?????

oisko liki 30 vuotta sitte kun olen nähnyt vanhimman ja olenkohan koskaan nähnyt nuorempaa????

Kuka tietää??

Hävettää hiukan myöntää juu=/

12.05.2008 - 08:19

Niin se vaan viikko vierähti ja viikonloppu alkoi ja tämän vuoden äitienpäiväkin jo koettu=)

Lauantaina menimmekin anoppilaan äitienpäivää viettämään.

Karin sisko oli siellä perheineen ja anoppeineen.

Kyllä näytti Hemmi jätille pikkuriikkisen serkkunsa rinnalla;)

Ruoka oli taas hyvää ja sitä oli riittävästi kuinkas muutenkaan.

Eilen Aamulla  minut oikeesti yllätettiin, siinä vaiheessa kun heräilin , aattelin  missä vaiheessa mahtaa valmistelut mennä ja samalla jo kajahtikin laulu.

Lasten tekemät kortit ja lahajt olivat taas NIIN ihania jokainen tunteella tehnyt äidille.

Otto ja Emmi olivat maalanneet kukkaruukut ja koristelleet serveteillä istuttaneet samettiruusut, Otton taimi vaan oli koitimatkalla katkennut, sitten sydän taulut sekä korurasiat koruineen, Anna oli tehnyt enkelitaulun ja Eemeli avaimenperän sekä maustehyllyn joka nyt ei  ole sitten kuvassa.

Kari oli auttanut,Iinaa, Elsaa ja Evaa ja Helmiä ja ostanut Meidän äiti on paras tyynyliinan, pesukintaan ja saippuan, sekä  iso läjä onnittelukortteja haleineen, kahvinkin hörppäsin sängyssä ja kun oli aamupala syöty sainkin jo luvan nousta ylös=)

Kahvi kuppiin ja uudet leivät ja suunta kohti naapuria, kun huomattiin että ovi auki aloitettiin laulu jo pihalla, ei tarvinnut ovikelloa soittaa kun ovi jo avautuikin.

Siinä sitten onniteltiin koko lauma mamia, paitsi Kari joka oli jäänyt kotiin nostamaan lipun ylös ja aloittelemaan ruuanvalmistusta.

Kahvia lisää ja kääretorttua.

Ja kohta taas kotiin jossa normaalia oleilua, siivousta jne. Kari valmisteli ruokia.

Päivällä olikin sitten ruoka valmiina, mami ja Atle tulivat syömään ja jonkin ajan kuluttua tulivat mummi ja ukkikin.

Ruoka oli HYVÄÄ ja riittävästi.

Jälkkäriksi tietty kahvia ja kakku

loppupäivä menikin kuunnellessa lasten nahistelua ja siivoillessa.

Illalla en suomen peliä jaksanutkaan katsoa ja painelin sovinnolla maate, enkä muista kyllä että pää ois laskeutunut tynylle, ehkä taju ollut kankaalla jo matkalla x)

Mitä tulee käsityörintaman saldoon niin köyhää on, en ole käsitöihin koskenut ties koska.

Mutta eiköhän asia saada tässä korjattua ;)

 

08.05.2008 - 13:34

Ihan koko päivä mennyt niin että olen kuvitellut olevan perjantai jopa niin että tänään on pyykkikonekkin laulanut, yleensä kun pyykit pyöritän perjantaisin, no onpa sekin homma huomiselta pois.

Eikä meillä varsinaisesti ole mitään pyykkipäivää kun vaan on tullut siitä perjantaisesta sellainen päivä saa mukamas pyykkikorin tyhjäksi.

Käyhän tuo masiina muinakin päivinä tarpeen vaatiessa.

Annalla oli tänään tutustuminen yläasteelle meidän peikkotyttö siirtyy isompien maailmaan saas katsoo millainen murkku sieltä sitten ensivuoden aikana kuoriutuu;)

Iinan kanssa on ollut ylä-ja alamäkiä, mutta kyllä ainakin jos nyt tekee yhteen vedon niin kohtuullisen "helppo"tähän asti ollut vaikka välillä tuntuu että hermo menee ja miksi kaikki pitää kokiella kantapään kautta miksi ei voi uskoa kun äiti sanoo ettei kannata kokeilla;)

####

Eilen mami soitti iltapäivällä miksi lapset eivät ole käyneet helssaamassa, no kaks oli luokkaretkellä vielä, kaks oli 4H-kerhossa ja yks juur tullut koulustya kotiin eivät ole ehtineet;)

NO nyt Elsa kysyi saako he lähteä Bublelaan no menköön kun Annan kanssa menevät.

Pitää sanoa äidille, kun nään seuraavaksi, että ajaa kersat kotiin jos alkavat olla vaivaksi asti.

Vitsit onkohan mulle nyt tulossa joku ihottuma, silmä luomi roikkuu ikävästi kohta jo ripsissä asti=/ja hieman kutisee, näyttää kyllä vaan sellaiselta kuivuneelta????

Hiukan sain eilen pisteltyä RR huomasin vaan että TAAS on laskuvirhe paholainen iskenyt, purkuhommat siis  kutsuu, no eiköhän siitä suoriuduta.

 

 

07.05.2008 - 13:41

heh=D se nyt on aina yleinen vitsi  kun pitää jotain asentaa ja jos se vielä tehdään yhdessä, pari kertaa lähin hengittelemään syvään ja nyt on liesituuletin asennettu eli kaikki se rakkaus kestää;Djopa  liesituulettimen asennuksen;D

Jeps alusta asti puhuttu kun tähän muutettiin, että pitää ostaa se liesituuletin tuohon kun viikon välein saa olla maustepurkkeja pyyhkimässä rasvasta, no ei vaan olo saatu aikaseksi, viimeviikolla kun se jääkaappi hajos niin samaan kauppaan otettiin liesituuletin aktiivihiilellä niin ei  tarvitse tuonne hormistoon mitään alkaa asenteleen.

NO pientä pintaremonttia pitää tässä kyllä kesän aikana tehdä tiedättehän kun vanhaa hyllyä pitää kiskoa pois että saa uutta mööpeliä tilalle kuinka siinä käyp, no seinässä nyt on jälkiä näkyvillä ja  muutenkin rasvan aiheuttamaa kellastumista.

Meinasin sitten ihan röheesti että ostan sinistä maalia ja  maalaan seinän hellan takaa ja muurin keittiössä siniseksi ja uudet lasikuitu tapetit keittiöön jotka on helppo sitten pyyhkiä, täällä kun on ihan paperitapetit ja voitte vaan kuvitella minkä näköiset=( kehtaiskohan noista kuvaa ottaa tuosta kohtaa missä tiskipöytä ja käsipyyhkeet=(

semmosia suunnitelmia. Kuvaa voin laittaa uudesta hienosta paikalleen asennetusta liesituulettimesta myöhemmin. nyt takas ruuanlaittoon.=D

Ja olihan tuossa muutenkin maali jo hieman lohkeillut=)

Tässä meidän lätty mestari puuhassaan eilen.

Hellasta päätelleen runsaalla rasvalla paistettuja lättyjä. Näistä herkuista jäin eilen paitsi;p

Ja arvatkaas mitä!!!

Äiti toi sitten tuliaisiksi laivalta niitä ihani kex suklaita ne on samantapaisia kuin kismetit, arvatkaas kuinka tekis mieli pussi avata ja ottaa  kahvin kanssa yksi maistiainen, mutta sen verran itseäni nyt tiedän ja tunnen että se ei jää siihen yhteen, joten pitää odottaa että lapset tulee koulusta kotiin KAIKKI ja avaan sitten pussin, muuten siinä käy niin että päivän tässä kärvistelen ja illalla kun kaikki nukkumassa annan itselleni luvan herkutella.

Parempi siis syöttää ne lapsille ÄKKIÄ!!!

Voi miksi pitää olla näin heikkona suklaaseen..........kyllä meinaa vesi herahtaa kielelle kun aattelen kuinka hyvää se kex suklaa on;p

 

 

06.05.2008 - 15:36

päivä alkaa olla puolessa.

Koululaiset tulleet koulusta, tehneet läksynsä, syöneet. Itsekkin olen taas syönyt nyt vaan tiukan kontrollin kanssa.

Jälkkäriksi lapsille munkkia, saadaan äkkiä ne pois pakkasesta kiusaamasta itseä.

 

 

04.05.2008 - 14:12

niin ja sitten lähdin tuonne ulkovarastolle katsomaan löytyisikös yhtään ihanaa aarretta, lähinnä lamppua,mutta meidän keittö saikin uutta ilmettä, pyöreän pöydän.

Englantilainen trumpetti jalalla ja pintakin hyvässä kunnossa.

Että olenkin tyytyväinen tuohon pöytään=)

Iina ja Anna kävivät lammella heittämässä talviturkit veks...hrrrr....oli kuulemma vesi vielä aika hyytävän kylmää;)

Äkkilähdön sieltä ottivat kun näkivät ne isot tassun jäljet, olivat kameralla kuvanneet ja Iinan käsi siinä vierellä antamassa hiukan osviittaa.

Lähes saman mittainen oli tassun jälki kuin Iina käsi ja olipa siellä muutamat peuran jäljetkin, on varmaan juomassa käyty.

Joko tämä iso tassun jälki on suden tai ison koiran.Mitenkähän kamerasta sais kuvat tähän koneelle? pitäs varmaan olla joku erillinen johto TAAS.

Susikaan ei ois vaihtoehtona ihan pieleen veikattu arvaus kun on näillä kulmin susi hevosia ja ihmisiä pelotellut=/

 

03.05.2008 - 15:11

mittari näyttää +21 varjossa.

kirpparilla  tehtiin kierros  aamusta ja  tosiaan tuo pöytä ja muumitaulu, ostinpa vielä verhotkin keittiöön oikein makso sitten 1,90€.

Vapaa valinnan kautta kotiin, kotiväkeä ja vanhan roosan väristä.

Eilen  teki ihan  hirveesti mielli kakkua ja eipä siinä sitten auttanut muu kuin isännän kakku iltakahvipöytään pyöräyttää;p nams että olikin HYVÄÄ!!

Eemeli on tukkaansa tyytyväinen, häntä eivät sijais opettajat sitten pääse neidittelemään kuten viimeviikolla 8/

ja olipas joku naapurikoulun pojista hakenut koulun discossa tanssimaankin kun oli tytöksi luullut;)

 

01.05.2008 - 22:35

pitkän stoorin kirjoitin päivän tapahtumista ja kuinkas ollakkaan yksi napin painallus ja koko päivä deletoitu bitti avaruuteen.....

Lyhyesti nyt sitten, päivä meni hyvin saatiin pitkästä aikaa lippukin salkoon syysmyrskyt kun heilauttivat narun pois ja narun laitto jäi niihin hommiin että katosotaan kun on aikaa joskus....

Pupukin on saanut ulkoilla ja nauttia keväisistä päivistä, lapset pystyttivät teltat ja munkkeja on syöty ja eilisiä ruokia mitä jäi ja niitä on vieläkin;)

Kyllä saa töitä tehdä että ti:na ois taas edes +/-0

mami ja Atle lähtivät ruotsiin vielä asioita hoitamaan ovat varmaan reissussa n. viikon. mökkinsä avaimen toivat mulle säilöön;)'

mummi ja ukki piipahtivat tuossa pikimmiten, lupasivat tulla joskus paremmalla ajalla.

Käsitöitä en oo tehnyt varmaan 3 päivään HUI!!!Enkä oikeestaan tiedä mitä ees tekisin, no se lakki varmaan nyt ihan ekaks.

 

 

 

01.05.2008 - 12:58

Naamiaisten ja munkkien merkeissä=)

Grillaten ja herkutellen niin että nyt on ihan ÄHKY;p

 

30.04.2008 - 05:20

vai kuinkas tuo nyt menikään.

Joo no 4:30 olin sitten hereillä, eikä uni enään tullut, meni pelkäksi pyörimiseksi, kun piti alkaa miettiä missä järjestyksessä mikäkin tänään tehdään.

Sitten alkoi vaivaamaan tuokin, tuo lumipalloheisi...jo tämmöiseen aikaan aamusta täytyykin miettiä miksi siinä ei ole silmuja ja ehtikö kirvat sen todellakin tappaa viime kesänä.

Enkä nyt viittis lähteä 5:30 pihalle tarkistamaan asiaa, mutta kun en täältäkään erota.

Munkkeja pitäisi tänään  paistaa iso satsi, kaupan simalla tullaan tämä vappu toimeen vaikka eilen kuulinkin jo että ei tää oo niinku sun tekemää, no eihän se ookkaan kun se on Marlin;)

Tänään pitäs tulla sitten uusi jää/viileä kaappi puolenpäivän aikaa.

Eilen Iina kysyi kävikö meillä armeijan pojat keräämässä rahaa, sanoin että ei ole ketään näkynyt, no selvishän se syy, meillä ei ovikello toimi, onneks suurin osa ihmisistä kävelee ovesta sisään ja koputtaa sitten tuohon väli oveen ennen kuin astuvat sisään.

jahas kello ei oo vielä paljon mitään ja jo lapset käyneet tässä, taitaa koulun naamiaiset jännittää;D

Iloista vappua!

ps.koira lenkitetty ja lumipalloheisissä hiirenkorvat;)

Paula:Mä olen antanut lumipalloheisille vajaa viikko sitten ekan annoksen maitovesi liuosta ja nyt kun hiiren korvilla pitää antaa toinen, katsotaanpa miten tehoaa?

Viime kesänähän tuo oli ruskea kräki tuossa pihalla kun kirvat söi sen ja uuttakin lehteä yritti loppukesästä kasvattaa onnistumatta.

ja sitte taas ILOISIA vauva uutisia, serkkuni Leena on saanut aamulla vauvan, 3:45 olivat tilanneet taksin, 4:05 olivat olleet sairaalassa ja 4:25 on potra reilu 4kg. tyttö syntynyt=)

29.04.2008 - 09:30

Eilen sitten vielä ennen nukkumaan menoa lähdettiin pelolle taas Pojun kanssa ja poika sai juosta vapaana sydämensä kyllyydestä ja senhän se poika tekikin ja silminnähden nautti olostaan.

Pojukin on kuvassa;)

Hetken matkaa tuolla pellolla käveltiin kun sanoin Karille että nyt haisee ja voimakkaasti, niin sellaisen pienen saarekkeen takana oli sitten syyllinen jäätävän kokoinen kasa ja Kari veikkas että on ihan lehmän tukevaa, no jotku lantalat sinne on tyhjennetty ja piakoin ne varmaan levitetään ja siihen loppuu meidän pellolla kävelyt, pitää pysyä radalla.

Mutta kyllä on ihanaa mennä illalla kävelylle ketään ei näy missään, ihan hiljaista ja rauhallista, HERMO lepää=)

28.04.2008 - 10:47

nyt ei enään jaksa kiinnostaa mikään.

Niin piti pitää tänään leipoa ja leipoa, mitä nyt yleensä en tee, no en tee tänäänkään, siivota pitäs, mutta ei onnistu sekään.

Helmin kuume saatu 37,4*, mutta aika kränä on kokoajan eikä sylissäkään tunnu olevan hyvä, ei maistu tissikään.

¤¤¤

 

No niin nyt on taas koulussa tapahtunut, luojan kiitos minun lapset eivät ole olleet nyt osallisena, mutta tilanteen näkemässä kuitenkin.

Oli taas koulussa kiven murikka lentänyt, nyt sitten on haavan saanut toimitettu lääkäriin.

*huokaus*

Ihana hiljasuus, sain Helmin nukkumaan ja äiti kävi tuossa ja otti likat mukaan, soimas vaan kun en soittanut, ois tullut hakemaan tytöt jo aiemmin.

Sain hetken istua ihan rauhassa pöydän ääreen kahvikupin kanssa.

 

 

 

27.04.2008 - 22:42

No niin ja taas alkaa olla yksi päivä pulkassa.

Aamusta aloiteltiin päivää kohtalaisen normaaleissa merkeissä, KUNNES lapset aloittivat aamupalan ja valittivat kuinka kaakao on lämmintä.

Hiukan aikaan ihmettelin siinä kunnes lähin katsastamaan missä vika  mahtaa olla, jääkaappiin tulee valo ei siis ole sulake kajahtanut, mutta hei tää laite ei pidä niin minkään näköistä ääntä=/

Siinä katkasijaa hetken räpsytin ja väänsin volyymit kaakkoon vaan eipä auttanut jääkaappi pysyi hiljaisena, onneksi mökissä jääkaappi niin on varalle edes tuo pikkukaappi kun ei enään päivisin verannalla pysyisi maidot kylmänä, katsotaanpa koska tässä saadaan se uusi jääviileä kaappi hommattua.

Lapset lähti vappu-riehaan, Eemeli tulee onnesta soikeena kotiin, kun hän oli arvassa voittanut 3kg. punajuuri tölkin;) Avataan se kunhan saadaan uusi jääkaappi, tuohon miniin kun ei tuon luokan punajuuri purkkia tahdo saada mahtumaan.

Formuloita tuli mami ja Atlekin katsomaan ja taidan jättää tiistaisen punnituksen väliin, tuli sitten ihan yksin tuhottua suklaa puffi pussi, mutta olihan ne HYVIÄ ;P

Valmiiseen ruokapöytään päästiin tänään teki mami ruuan kotonaan ja saunankin lämmittivät, hyvä sauna heillä siinä, kivat pehmeet löylyt tulee.

Kotiuduttiin ja Helmiltä sitten kuumetta mittaamaan kun herätessään kuuman oloinen joopa joo 39,4*

Voi pikku reppanaa.

Kiitos kehuista joita tuo kesähattu on saanut, tällä hetkellä samalla mallilla olen aloittanut keltaista.

Mutta nyt taidan ottaa muista mallia ja lähteä sovinnolla nukkumaan, ei taida tulla virkkaamisesta mitään kun niin uni painaa luomia.

 

 

27.04.2008 - 00:41

vai olikos, no kieltämättä kyllä.

Puolen yön aikaan oltiin kotona vasta noin 12 tuntia liikenteessä.

Aamupäivästä lähettiin sitten liikenteeseen kun en enään jaksanut kuunnella lasten nahistelua.

Ensin vietiin Elsa kummeille ja ihan ensimmäistä kertaa oli Elsa vierailulla niin ettei kumpikaan vanhemmista mukana ja hyvin oli mennyt ja kivaa oli ollut vaikkakin Elsa huomatti siitä että oltiin oltu liian kauan pois.

Matka jatkui erään nettimamman luona piipahdukseen ihan vaan pika visiitti, kun ei olla nähty öööh 3,5 vuoteen.

Siitä matka jatkui tarjoustaloon Maskuun, Iina ja Anna kun olivat molemmat antaneet äitille omaa rahaa, että heille pitää ostaa jotain uusia sukkia ym.

Sen jälkeen matka kohti Myllyä jossa päätimme syödä ja ja voi kiasus, ruoka ois varmaan muuten ollut hyvää mutta pilattu liiallisella parmesaanilla, siis kun  ruoka ei maistunut enään millekkään muulle kuin parmesaanille, siitä kyllä annoin huomatuksen ja tavallisesti en jätä ruokaa lautaselle, mutta nyt kyllä jäi=(

Helmikin siinä riemastui samaan aikaan niin aattelin että parempi kun  lähdetään.

Katjan kanssa oli tärskyt Myllyn parkkipaikalla, kun Katjalla oli tuomisia jotka hänen nurkissaan lojuneet jo ties kuinka ja kauan ja kun kuuli että ollaan Turussa päin niin päätettiin sitten hyödyntää tämä kerta nän vaan pika treffein parkkipaikalla.

Ja siitä Tyksiin vauvaa katsomaan=) ja niin suloinen kuten vauvat aina=)Kylläpä on tyksissä säännöt tiukentuneet, enään ei vierailuajan ulkopuolella pääse osastolle ollenkaan, ajavat kuulemma pois, ei edes päivähuoneeseen pääse.

Pitää kuulemma olla äideillä rauha. joo siellä sitten 15min. istuttiin aulassa tuoreet vanhemmat, vauva ja me, no ei oltu ainoot, kyllä siellä aulassa istuksi muitakin  odottaen sisälle pääsyä, aika tiukaksi on mennyt.

Sieltä matka jatkui taas  ja nyt päästiin hakemaan Elsa jolla kiva päivä.

ja viimoseksi vielä hätäseen mummin ja ukkin luo, Helmi meinas jo hitsata ihan täysillä, mutta eipä tuota tarvinnut kuin auton käynnistyä niin neiti jo nukkui.

Ihanaa olla KOTONA jalat hiukan turtana, ja väsyttääkin, mutta vielä en pääse maate kun pitää odottaa että Iina tulee lapsenvahti keikalta.Tuli luvattua että olen hereillä täällä=/ Toivottavasti saan aamulla nukkua ainakin 8.

 

 

26.04.2008 - 09:10

Aamulla herättiin Helmin kanssa taas jo hyvissä ajoin 6.30 ja kun pääsin ylös alkoikin Helmi taas nukkua, nyt hiukan on väsähtänyt olo, mutta kait tästä herää.

Kari lähti kyytimään mamia ja Atlea Lidliin.

Sitten alkaakin meidän kierros tuossa ehtoopäivällä.

Mami ja Atle tulevat lapsia katsomaan.

Saan itse olla hiukan rennommin kun tiedän että täällä on paikanpäällä aikuinen.

Illalla tai yöllä sitten lisää päivän kuulumisia kunhan kotiudutaan jos koneelle vielä jaksan.

Kiitos kaikista tulleista viesteistä, ne ovat auttaneet osallaan jaksamaan tuota taistelua koulun kanssa.

 

25.04.2008 - 08:58

Täällä sairastupa taas=(

Evalla on tasan 38* kuume ja pyytää paperia nenän niistoon, Elsalla kuume 38,4* ja kävi äsken limaa oksentamassa=(

Viikonloppuna kummitytön synttäreille meno ja Elsan piti tietenkin olla mukana kun kerran Satun kanssa saman ikäisiä=( Onneksi ei olla kotona mitään ääneen puhuttu vielä=( Tää ei oo tosi!!!!!

Kari lähti autoa katsastaan, saas nähä mikä on tuomio.

¤¤¤

Auto meni katsastuksesta läpi, hyvä homma=)

Kari kävi samalla reissulla sitten hakemassa kummitytölle paketin ja löysipäs vielä rattaisiinki päivävarjon.

Puhelimessa kysäisi, että minkäs hintaisia ne taulutelineet ovat ollet mitä olen katsellut, no siinä 5 pintaa.

Hän kun luuli saaneensa nuo halvalla kun oli jopa -25% hinnasta ja hinta oli ollut 24 euron.

No nyt mulla on kuiteski  tauluteline pöydällä ja puiset.

 

 

 

 

22.04.2008 - 14:33

=( tiedä mistä taas johtuu vaikka on monta asiaa minkä tähden iloita.

Lapset voi hyvin ja on terveenä, lukuun ottamatta pientä nuhaa.

aurinko paistaa jonka pitäisi nostaa mielialaa, kun on VALOA!!

Meidän lapset saivat eilen ensimmäisen serkun, juups Karin sisko sai tytön eilettäin 22 rankan työtunnin jälkeen.

Lapsetkaan eivät  nahistele koska kaikki muut nukkuu paitsi Otto ja Emmi joka lähti läksyjen jälkeen kaverille.

Hetken on mieliala koholla kun jää jotain pientä iloista asiaa pohtimaan, kunnes taas lässähtää.

Tätä tunteiden vuoristorataa on nyt jatkunut muutaman päivän.

Ehkäpä tämä iloksi tässä vielä.

21.04.2008 - 21:50

Jeps, päivä meni siivotessa tuota laatikkoa missä kaikki cross stitcherit ja irto sivut ohjeet.

NYt on irtosivut muovitaskuissa ja mapitettu on helppo etsiä sitä tiettyä ohjetta.

lehdet sain siivottua lipaston laatikkoon, tuonne nurkkaukseeni siirsin rottinkilipaston jossa työt ym. sälää oikeesti mä tarvitteisin itelleni OMAN askarteluhuoneen.

Kari kun tuli töistä lähettiin koiran kanssa pellolle, sai poika juosta vapaana, peurakin nähtiin, sitä ei Poju huomannut,ensi kerralla pitää ottaa kamera mukaan.

Noin 4km. lenkki siitä tuli yhteensä.

20.04.2008 - 17:28

ja mukaan lähti vaikka mitä.

25 kokoiset punaiset puukengät Evalle ja punaiset kumisaappaat, Ottolle ihan uudet nappikset ja Eemelille juhlakengät.

kehyksiä löysin halvalla ja nyt vuoden etsinnän jälkeen  sain tämänkin työn kehystettyä.

Kokemäen tuohitori on vihoviimeinen paikka löytyy tavaraa joka lähtöön ja ostinpa kerän lilaa virkkauslankaakin, ajattelen, että virkkaan Evalle uuden kesä lakin kun se viimekesäinen jäi sinne Huittisiin yhteen kirppariin, aina välillä Eva on muistanut kun hänen lakki jäi kirpparille ja siksi aattelin että pitää tytön uusi lakkia saada.

Kokemäeltä päätimme vielä suunnata matkan Huittisiin ja Kari sitte kysäöisikin myyjältä onko heillä jossain löytökori missä tämä kyseinen lakki vois olla, no eipä ollut. Ensimmäistä välikköä etenin kunnes kiekasin MÄ LÖYSIN SEN!!! Maksoin sitten omasta kadotetusta lakista 2€.

Hiukan oli Eva onnellinen kun näki mitä tuotiin=)

Paljon hyvä kuntoista  tavaraa löyty ja HALVALLA;)

Hiukan  on nyt veto pois

19.04.2008 - 06:45

Niin en sitten ollut jaksanut katsoa Bella Blocia loppuun.

4 jälkeen heräsin kun Kari heräs kysymään missä kaukosäädin.

Uudestaan heräsin kun  6 soitti Humppilasta huoltoasemalta, että voisinkos siirtää toiselta tililtä rahaa käyttötilille että saa auton tankattua.

Matkalla on Eemelin ja Annan kanssa Ruttukorva-shiaihin.

####

Rakkaalla lapsellahan on monta nimeä ja se on tässä Helmin kohdalla jo melkein aiheuttanut pientä kränääkin;p

Kari tahtoo kutsua Helmeriksi ja minä nykyään jo olen kutsut Hemmiksi aluksi koitin saada läpi tuota Helmiinaa, mutta aina sain kuulla että Helmiina on ravihevonen, no nyt olivat käyneet olikos se nyt Porissa jossain kaupassa ja olivat siinä aulassa nähneet lehmän sitä en tiedä mistä materiaalista tehty mutta kaulassa riippui nimi kyltti HELMIINA.

Kuvatodiste tuotiin kotiin, että nyt Helmiina on jo lehmäkin.

No onhan tuo Hemmi nyt muutenkin helpompi sanoa.

Mitä nyt nimiin tulee niin  onhan Iinan luokkakaverin edesmennyt koirakin ollut nimeltään Iina.

ähinästä päätellen taitaakin hemmi jo heräillä.

Ristipistoihin tekis mieli taas tarttua, jospa katsoisi että koti on kunnossa ja sitten istuis sohvalle.

On se kumma kun tää torppa ei pysy kunnossa jollei jatkuvasti TEE jotain ja ei oikein jaksa sellainenkaan inspiroida.

Imuroidahan täällä sain pari kertaa päivässä jos meinais että lattiat pysyy siinä kunnossa, että viittii kävellä paljainjaloin.

Nytkin paljaat jalat jostain vetää niin että varpaat on kylmät ja nokka vuotaa edelleen ja keuhkoja saa yskiä pihalle.

lenkki jäi eilenkin tekemättä, ei tarvitse kuin portaat kävellä ylös niin saa yskiä keuhkot taas ulos.Eipä tee mieli hengästyä.

Eva heräilee....

18.04.2008 - 17:01

Kari lähti töiden jälkeen mamin ja Atlen kanssa Raumalle ostoksille.

Mamin pyykkiä olen taas pessyt, eikä kyllä heidän kannata omaa konetta edes ostaa normaalisti tulee sen koneellinen per viikko nyt muuton takia hiukan enempi ja eilen haettiin naapurilta vanha antenni mamille ja Atlelle vielä kun löydettäis meidän ylimääräinen digiboxi niin pääsisivät katsomaan telkkaria.

Beibi sitterinkin sain nyt sitten jo pestä ekan kerran kun meni kuningatar sosetta ja on kyllä niin härön näköinen mustikkaraita vaaleassa,ettei kestä katsoa.

Helmin silmä alkaa näyttää paremmalle kuukauden päivät on ollut silmää kiertävä luomi tulehdus.

Mitäs jännittävää kuuluu tähän päivään, mikä on niinku se päivän kohokohta??? no täällä ei oikeesti tapahdu mitään, ei edes koira karannut että sais sen perässä juosta pisin kylää.

Aurinko paistaa, ikkunatkin pitäs loput pestä.

Jaa niin Kari osti suihku pullon, että pääsen "myrkyttämään" tuon meidän lumipalloheisin, viimekesänä se oli aivan hirveen näköinen ruskea kräki tuossa  pihan sisäänajon suulla kun  kirvat olivat syöneet kaiken vihreän.

 

18.04.2008 - 08:28

Tätä oloa, ei meinaa olo parantua.

Lenkkiä en sitten päässyt eilen tekemään ellen  ois lähtenyt sitten 22.jälkeen  ja saunan päätteeksi, mikä ei tuntunut hyvälle ajatukselle.

Kakrut pitää ajaa koulu tielle ja itse aloittaa TAAS kodin kuntoon laitto.

¤¤¤¤

KÄÄKS!!!

Taas meinas alkaa sydän tykytellä, onneksi meni ohi, eikä siinä mitään onhan  mulla lääkitys näihin vaivoihin, mutta sattuu oleen käyneen nyt niin että on lääkkeet käyneet joulukuussa vanhoiksi=(

Pitää varata lääkäri aika ja uusia lääkkeet kaapista ainoo vaan että täällä lääkäri jono on  1½kk.

No toivotaan ettei tykytyksiä tule tässä ajassa, mulla kun ne kohtauksen eivät kestä enään 15min. vaan reippaan tunnin=( ja sitten on kyllä loppupäivä pilalla, kun veto pois.

17.04.2008 - 07:57

Kari sitten päätti eilen että tänä aamuna leivotaan Otonpäivä munkit pojalle kouluun.

Aamusta sitten kello soitti 5.30. Olo oli kuin jyrän alle jääneellä=(

Ei muuta kuin  lupausta lunastamaan ja  munkki taikinaa vääntämään.

Kari köpötteli olohuoneeseen ja tv auki, tiukka kiekasu sai hänet kyllä palaamaan takaisin keittiöön ja minun seuraksi taikinan teko puuhiin.

Paistamaan päästiin ja Eemelikin käväs jo viemässä tuoreet munkit mamille ja Atlelle että saavat keitellä aamukahvit tuoreen munkin kera.

Nyt olo on taas itellä aika kurja, mietin mitä troppia sitä uskaltais ottaa kun imettää.

Ehkä menen tässä sipulimaidon keittoon.

 

 

16.04.2008 - 08:07

ja nokka vuotaa, kurkku on hiukan karheena, päätä meinaa särkeä.

Koululaiset lähtee pikkuhiljaa kouluun, Anna leipoi muffinseja kouluun heillä kun on tapana syödä käsityötuntien välissä herkku pala. Yleensä opettajat leiponeet, mutta nyt olivat kysyneet athtoisikos joku oppilaista leipoa.

Helmillä on tänään neuvola ja heti käytän  äitiäni hyväksi ja kutsuin lapsen vahdiksi;D

No saapi samalla pestä pyykkinsä, kun ei omaa pesukonetta.

Hommat jatkuu...

 

 

14.04.2008 - 10:38

koko viikonloppu mennyt enempi tai vähempi häärätessä, mutta nyt on kyllä niin veto pois henkisesti.

Tekis mieli vaan istuu ja tai oikeesti ei tee mieli ees istuu vaan ois tehnyt mieli vaan vetää peittoa syvemmälle korville ja jatkaa unia.

Mutta pakkohan sitä on pikkuisten takia nousta ylös ja aloittaa päivän askareet.

Nyt koitan taas laahustaa pyykki koneelle, onneksi eilistä ruokaa jäi niin ei tarvitse kuin lämmittää.

 

 

 

13.04.2008 - 20:08

onkos tää keiju vaiko enkeli

13.04.2008 - 08:24

No niin nyt on heräilty ja muuttajat soittaneet että ovatkin sitten siljan satamassa, eivät olleet kuntonsa vuoksi päässeet laivaan,onneksi nyt kuitenkin siljaan olivat päässeet.

Timo(serkku) ajaa muuttokuormaa tänne ja Kari kävi hakemassa "nuoren"parin.

Kaiken kruuna nyt se että talon avain on kadoksissa JOSSAIN muuttokuormassa eikä talon omistajalla ole toisia avaimia.

Eiköhän ne tavarat tänään saada jollain konstia sisälle.

Lukkoseppä saattaa maksaa maltaita, mutta pitää aktsoa jos yleisavaimella onnistuisi.

Lisää kahvia...

lisäys:10:30 oli auto tyhjä päästiin kotiin, Timppa jatkamaan matkaa kotiinsa ja mami ja Atle ottamaan kuppilaan korjaussarjaa.=/

10.04.2008 - 10:57

Jeps posti haettu ja tutun firman kuori sai käyräni jo nousemaan.

TAAS karhulasku sieltä mistä tilasin ne pölypussit ja laitoin asiakaspalautuksena takaisin.

Postiin soitto ja kysyin muistaakos kun laitettiin paketti takaisin. hyvin muisti ja kaivoi minulle tositteen valmiiksi kun hain.

Soitto pikku hetki ärinää ja murinaa laiskan oloinen ääni toisessa päässä epäuskoisena kyselee postin paketin seuranta koodia jonka pystyn antamaan, koska olin jo postissa käynyt.

Asian sain hoidettua, tai ainakin uskon niin kun ei uusinta puhelua tullut.

Sitten vasta kävin kiinni  mukavaan postiin ja mieli ala todella koheni postit avattuani.

Leenan arvonta voitto tuli perille ja kirjokkaalta tilaamani lankatikku muovitaskut.

Tämä on ihana ja niin taidokasta jälkeä.

Mukana oli tokka lankaa ja nuppineuloja:)

Nyt pitää jatkaa kesken jäänyttä ikkunan pesua....

Nyt on olkkarin ikkuna pesty kaihdin asennettu, pikkasen aikaan sain taistella että sain paikalleen, mutta siellä on nyt ja pysyy, Kädet on hiukan hellänä.

Tonnikala lasagnen tein ja aattelin tehdä porkkasalaatinkin ja happamasta kun olen  aina tykännyt aattelin  höystään porkkana salaatin verigreipillä jonka teinkin,HOUHOUHOU!!!

Happamasta minä kyllä tykkään, mutta nyt on porkkana salaatti  ei nyt ihan pilalla, mutta aikas makuinen xd HUI!!!

Kukkiin sain mullat vaihdettua jo viimeviikolla vaikka sekin hiukan myöhässä.

Nyt pitää taas siivota jos sitten vois istahtaa sohvalle ja ottaa ristipiston käteen.

 

10.04.2008 - 06:23

Kari nukkuu ja lapset nukkuu X)

Hiljaista on...illalla jäin vielä aktsomaan nauhoituksia, että saan niitä pois tuoltta ja uusille tilaa.Puolenyön paikkeilla uni korjas satoa.

Helmi Heräs syömään ja mulla ei uni enään uudestaan tullutkaan.

No kaikki nukkuu ny ja mä jo täällä pystyssä, kotitöitäkään en viitti aloittaa etten kolistelulla herätä ihan vielä porukoita, nautitaan nyt hiljasuudesta ja mikrokahvista(uusi onneks tippumassa)

Saas nähä montako kertaa äiti tänään soittaa tai itse asiassa Atle. SEn jälkeen kun täältä lähtivät ovat päivittäin soittaneet 1-5 kertaa,siellä paikat iha  kaaoksessa. Voi vaan kuvitella kun pitäisi yhden auton kyytiin saada 2 asuntoa, 2kellaria ja mökki.

Tavaraa on vaikka muille jakaa siellä ne kokoo pahvilaatikoita ja miettivät minkä raaskii heittää pois ja mikä on pakko ottaa mukaan.

Aika käy vähiin, kun muutto auto tulee pihaan ja silloin pitäisi kaikki olla valmiina.

Ku pystyis etes auttamaan, mutta täältä käsin hiukan hankalaa.

¤¤¤¤

Nyt soi jonkun  kello, tais ollakkin isännän on tänään aamusta Annan oikoja kumi lenkit saa tänään hampaisiinsa ja ma:na raudat=/ eipä ole tyttö kovin innoissaan, hammaslääkäri oli sanonut, ettei ne ole edes kauan vaan 2vuotta. Anna meinas etteikö muka 2 vuotta ole pitkä aika ,kyllä se tuossa iässä 2 vuotta on pitkä aika=/ hammas suojatkin on ostettu valmiiksi ettei käy vahinkoa harrastuksessa sitten kun on saanut kauniin rautasen hymyn;)

Nyt hakemaan tuoretta kahvia...

08.04.2008 - 14:19

 

Tippaliisan kanssa vaihto kesken ja tänään oli iloinen yllätys postilaatikoossa

paksu muumi kuori=)

ja sisältö tässä=) Aivan ihania....

06.04.2008 - 01:27

ja nythän on taas jo yö x)

Pakko oli mukamas pistellä tuon SAL työn reunat loppuun.

Likat tulivat tänään kotiin molemmilla kulta mitalit kaulalla, olivat suorituksiinsa oikein tyytyväisiä.

Annalla ei jälleen kerran ollut oman painoluokan sarjaa ollenkaan niin hänet oli sitten laitettu poikine kanssa kisaamaan.

Aamupäivä meni puikkojen kanssa taistellessa. mä en voi tajuta mitä kohtaa en tajua.

Ullan sivuilta kun löysin babylle neule ohjeita ja ponchoa aloin kutoo niin se lisäykset ei vaan mee mun kaaliin neuloin purin neuloin ja taas purin, neuloin kolmannen kerran ja sen jälkeen purin viiimisen kerran.

Ei voi oikeesti olla noin vaikeeta ymmärtää suomen kieltä. Ihan hirveen näköstä jälkeä =/

Pitää kokeilla huomenissa ehkä uudestaa kun on puikot ja emäntä ite jäähtynyt.

Nyt pitää men maate et jaksaa kans huomenna=)

05.04.2008 - 09:11

Nyt jos joku tietää missä lehdissä on neulottuja, virkattuja ommeltuja vaate ohjeita Baby Born nukelle niin ilomielin otan tietoja vastaan.

Pitäs saada hiukan uusittua tuota vaatevarastoa myös nukeilla=)

Ja kirjastosta voisin sitten lehtiä kysellä.

Töppösetkin ois kiva tehdä, mutta jos omasta päästä alan töppösiä vääntämään niin kahden samanlaisen saaminen saattaa olla tosi työlästä;)

04.04.2008 - 17:00

Jep, en ole ajanut autoa kahteen vuoteen =/ ei ole ollut tarvis kun kuski aina mukana, tänään lähden illalliselle tuonne kouluun ja ihan YKSIN!

Lapsia jännittää aivan valtavasti kun äiti lähtee ajaan autoa ;D

Ohjeita tulee miten kuuluu ajaa ja muistanko missä on jarru ja missä pakki jne. =D

Lisäys:20:51

Kotona ja hengissä, olin lähdössä ja kaikki kotona olevat muksut ikkunassa vilkuttamassa.

Isäntä sai tulla kyllä pihalle kertomaan miten saan pakin päälle, ei mennyt vaikka kuinka painoin ja käänsin, käänsin ja painoin, no siinä nupin alla oli sellainen uloke mitä piti nostaa samalla kun kääntää, no pakin sain ja matka alkoi, enkä pakittanut edes jokeen vaan sain käännettyä auton tiellä, ykköstä silmään ja menoks, ja niinhän se tuntui kun en ois koskaan ratin takaa pois ollutkaan. koulun pihalle pääsin ja siellä jo ovella olivat vastaan ottamassa vanhempia.

Ruoka oli hyvää ja ohjelma viihdyttävää.

Kiva mieli jäi =)

 

04.04.2008 - 09:23

Miten ihmeessä voi olla otsikon keksiminen aina yhtä vaikeeta, kun jos tuohon pistän vaikka sen perjantai niin aika tyhmä, mistä sen otsikon oikeesti vois kivasti napata?

Kiitos ihanista kommenteista tuossa Lanartte postauksessa, olipa kiva huomata kuinka vanhat työt puhuttavat pitää tässä varmaan ryhdistäytyä ja saada ne kyhyksiin, laittaa joko kollaasi seinälle tai ostaa tuollainen taulu teline, olen niitä jossain blogeissa nähnyt, mutta koskaan ei ole tullut kysyttyä mistä niitä saa ostaa?varmaan kehystysliikkeistä? ehkä, oishan semmoinen kiva tuossa ruokapöydällä.

Likat lähtee taas tänään reissuun.

Tänään ois illallinenkin, tuolla koululla, nämä kielimatkalle lähtijät kun päättivät kokeeksi järjestää meille vanhemmille illallisen ohjelmineen.

Kaksi illallis korttia tietenkin ostettiin, mutta saan mennä sinne yksin, kun ei saatu lasten vahtia.

Kevät siivous on hyvässä käynnissä, kassillisen venahtaneita tumpuja ja sukkia olen kiikuttanut roskiin ja kassillisen räjähtäneitä talvikenkiä, kassillisen ehjiä parillisia sukkia on vintillä.

Nyt pitää taas jatkaa.....

Lisäys:12:43

Kommentoinnissa jotain häikkää nyt, kävin aamulla kommentoimassa Katin viestiä, kommenttini tulikin kahteen kertaan, menin tuonne asetuksiin ja koitin poistaa toisen, mutta eipä lähtenyt, menin asetuksiin uudestaan ja koitin poistaa sen ensimmäisenkin, eipä onnistunut, viestiä tukeen ja nyt olikin molemmat viestit kadonneet=) aattelin nyt uusiksi kommentoida, mutta viestini ei tullutkaan näkyviin, asetuksiin ja siellähän se viesti näytti olevan. Saas kattoo koska tulee näkyviin eli toden näköisesti katinpajankin viesti osiossa näkyy nyt viesti vaikka blogissa onkin tyhjää. Ihmettelin meinaan sielläkin kun viestini ei tullut näkyviin.

Kiitos Kati linkki vinkistä pitää tutustua sivuihin paremmin=)

Ja kirsi meilläkin jos tahtoo että tulos näkyy  5 min. pidempään on täällä mentävä kokoajan selkä vääränäs.

Lisäys:12:51 Nyt taitaa näkyä kun kävin lukemassa tuen ohjeita;D

01.04.2008 - 17:39

joo'o puuhaa ois vaikka muille jakaa, mulla vaan ajatukset uusissa langoissa ja lehdissä ja SAL projektissa jne...käsitöissä.

Kari lähti viemään Iinaa rippikouluun, Iina kun käy rippikoulunsa nyt naapuri kunnassa, sattui sitten oman kunnan kanssa tämä rippileiri samaan aikaan kun on kesällä kisa ja leiri, nyt pitää sitten vaan kiikuttaa Iinaa naapurikuntaan rippikouluun  tai tänään on tutustumis käynti ja kesällä sitten koulu ja elokuussa konfirmaatio.

Meni hiukan monimutkaiseksi, mutta nyt tällainen järjestely.

Nyt taidan kiirehtiä tuonne sohvalle vielä hetkeksi kun Helmikin nukkuu.

01.04.2008 - 16:25

Naapuri käväs sain sitten pikkusummalla, pari kassillista helmille vaatteita ja pojillekkin takit kevääksi.

Posti tuli tänään ja voi jeeves

Aivan ihanan paketin oli Virpi koonnut minulle vaihtoon, sanoisinkos jo aivan liikaa, vai voiko kaikkea kivaa olla liikaa.

Lapset aprillasivat tämän paketin kanssa, tiesin tätä odottaa ja vaikka paketti lappu ei vielä kotiin tullutkaan pyysin lapsia pakettia postissa kysymään , ei ollut kuulemma tullut. hetken päästä tulivat paketin kanssa ja rallattivat aprillia, aprillia...

On Woolia, nallea, Huopasta, kaksi lehteä, neuloja,pala kangasta joka ei ehtinyt kuvaan, enkelistä laitan oman kuvan, oli ohje vihkonen dmc L langoille heti ihastun yhteen malliin, avaimenperä johon saa kuvan vaikka ristipistomallista. ja "komento" pitää lankojen kanssa hauskaa;Dihan varmasti tässä jossain kohtaa.

KIITOS VIRPI

Novitan lehdessä oli ainakin  kaksi mallia joita pitää testata=)

Sitten tuli uusi "lelu" jotenkin jäänyt kuvaaminen vähemmälle, kun ei mukamas jaksa tuota järjestelmä kameraa mukana kantaa joka paikassa niin nyt sitten rohkaistuin ja tilasin pienmmän kaverin jonka voi sujauttaa taskuun, Karikin sanoi että mieluummin tuon ottaa kisamatkoille mukaan kuin tuota isoa Canonia.

 

30.03.2008 - 09:10

Väsymys meinaa painaa luomia taas.

vierähti taas hetki HisKin sivuilla.

Ja löysinkin päivitettyä tietoa, joskus vuonna 2004 asian tiimoilla vierähtikin muutama uneton yö.

ja eilen TAAS 3-4 vuoden jälkeen pörräsin sivuilla ja löytyi uuttakin tietoa.

Missäköhän kaikki vanhat paperit on joita silloin sain valmiiki, jossa valmiiksi etsittyjä ja kyseltyjä nimiä, ettei tarvis aloittaa ihan alusta.

Kari ja Iina lähtivät taas liikenteeseen, nukkuivat pommiin, ja ihan ilosesti.

Kari kun varmisti lähtönsä jo eilen illalla ja vaihto kellon aikaa. höh mutta väärään suuntaan.=/

Ristipisteltyäkin sain  hetken eilen, jos vaikka tänään taas jatkais.

 

29.03.2008 - 09:26

Näin kulutan aikaa,,, vaikka voisin aikani hyödyllisemminkin käyttää vaikka siivoten tai ihan vaikka vois tehdä käsitöitä,,,

Eip, olen taas kasvattamassa juuria tähän tuoliin.

Kahvikuppikin on jossain kadoksissa, mihin lie unohtanut kun laitoin pyykkejä koneeseen ja otin pois narulta on siis kuppi jossain tässä koneen ja kuivaustelineen välissä.

Kari lähti talkoisiin vanhempien likkojen kanssa ja tulee vasta illalla.

Karkkeja olen koittanut lapsille syöttää tuolta kaapista, ettei tulis itse syötyä.

Jokainen Daim on pois omalta lantiolta;D

Eemelille kyllä lupasin että saa tänään leipoa mustikka piirakkaa, pitää varmaan ruvet kattoon että on kaikki aineet ja jos ei niin saa poika kipasta ensin kauppaan.

Eiköhän tämä päivä tästä pikkuhiljaa saada iltaan=)

Lisäys:14:21

Voiko tämmä olla mahdollista tai onhan se kun kerran kuva niin kertoo ja kaikki tämä on tapahtunut ennen kuin otin edes mustikoita pakkasesta piirakkaa varten.

Aamupäivällä tuossa olin käynnistämässä astianpesukonetta kun mielestäni ala sihti tai se pikku sihti osa näytti merkilliselle ja juurihan sen eilen tyhjensin niin ei siellä pitäs mitään olla. nostan koko sihti osan ylös ja aivan sinistä vettä koko alakaukalo=/

Tummaa pyykkiä olen pessyt voiko olla mahdollista jos koneet yhtä aikaa päällä ja poistaa vettä niin pesukoneen poistovesi nousee astianpesukoneeseen?

En ole tällaista ennen huomannut, eipä passaa enään pitää laitteita yhtäaikaa päällä.

Pyykkikoneesta nostin sitten   lasten pehmoja kuivumaan ja lopputulos oli tämän näköinen

Saanko esitellä takaa päin vasemmalta oikealle

Leo,Öömö,Hikhik, Tiuku, Putuna, Nasu

Tuo Putuna oli hyvä ennen kuin eva oppi sanomaan Putuna niin hän sanoi mannannaa=)

 

 

28.03.2008 - 10:48

taas, olevinaan kiire kotitöiden kanssa, mutta täällä sitä vaan notkutaan.

Aurinko paistaa ihanan keväiseltä näyttää kun ikkunasta katsoo.

Harvinainen postipäivä, laatikko oli aivan tyhjä ei mainoksen mainosta eikä edes yhtään laskua. Eikös silloin ole täydellinen postipäivä.

Koneet käy niin astianpesukone kuin pyykkikonekkin, vanhoja pitäs narulta viikata pois,

Mitäs mieltä olette joko pitäisi keittiöstä vaihtaa jouluverhot pois??

Onneksi ovat tuollaiset hillityt beigen väriset joissa punaista raitaa ja sydämiä.

Samalla kun pitäs ikkunat pestä, se ei ihan nappaa.

Tiputin sitten eilen olohuoneen lampunkin katosta alas, se kun roikkuu tuossa olkkarin pöydän yläpuolella ja joku oli pöytää siirtänyt sen verran että kun alta kävelin niin näin pitkän  huiskeana, kopautin pääni lamppuun ja se tuli kolisten alas, ihme ettei lasikupu hajonnut vaan ehjä edelleen, kiikkunut en tuonne ylös vielä että oisin lampun takas laittanut, että näkis vieläkös se toimii.

Kiva että Virpin posti oli mennyt perille. Yleensä ennen puolta kolmea postiin viedyt kirjeet ehtivät perille seuraavaksi päiväksi, paketi kestää sen paripäivää.

Nyt niin kauan kuin virtaa riittää omissa lapasissa niin siivous puuhia.

Aurinkoista kevätpäivää lukijani=)

Lisäys:13:08 tulikin posti myöhemmin kuin normaalisti;)

27.03.2008 - 07:34

Ihan näin ekaksi, aamutuimaan koiran pissatus asiaa=/

on sitten koira juonut yön aikana ihan iloisesti ja mikähän on niin janottanut, mitä on taas käyty syömässä.

Heräsin siihen kun Poju hyppii ovea vasten. avaan oven ja Poju juoksee pihan perällä, koipi ylös ja saa siinä ovella seistä ihan ilosen hetken varpaat jäässä.

Tullaan sisälle ja menee hetki kun  Poju hyppii taas Emmi sattu olemaan kohdalla ja vie Pojun ulos ja taas pitkän tovin poika on koipi pystyssä.

Eilen sain pariin korttiin taas pistely osuuden valmiiksi.

 

Pakaste pussit taas kateissa........

 

 

 

26.03.2008 - 10:43

Vaihdoin nuo ATC leimasimen pois, kun Tarpeettomana tuolla laatikossa.

Ja voi vitsit mitä ihanaa sain!!!!

Ihan mieltön paketti tuli ja tuo tikkuaskikin ihana aarre arkku;)

KIITOS!!! Wiik

26.03.2008 - 09:07

ainakin vielä minä ja Kari ja Helmi.

Mami ja Atle lähtivät takaisin ruotsiin, seuraavaksi tulevat n.2 viikon kuluttua muuttokuorman kanssa.

Pakkaamista on.

pari pikkuista työtä sain eilen valmiksi ja tänään aamusta vein ne postiin, mutta niistä varmaan kuvaa vasta huomenissa.

Ulkona se sitten talvi yllätti, hyytävä viima päällä.

Iinakin kotiutui eilen illalla n. viikon reissulta, lajileirillä ja kisoissa kun oli Tanskassa.

Aamusta jo heti sitten kouluun.

Vaikka Eva ja Elsa eivät enään eilen huonosti voineet, niin ei vieläkään tahdo ruoka maistua=( valittelevat tuolla että maha sattuu.

Piti muuten aloittaa monivitamiini lisä, tiedä sitten onko se jonkun vitamiinin puutos vai hormooneista johtuvaa, mutta ihan järkky määrä lähtee hiuksia päästä.

Kun harjaa tai otan ponnari lenkin pois päästä, niin saa miettiä jäikö sinne päähän yhtään mitään enään.

Jos ja kun tuo imettäminen kuluttaa niin jos en vaikka päivittäisestä ruuasta saakkaan kaikkea tarvitsemaani niin nyt ainakin se on taattu.

Katsotaan miten käy tämän mamman kaljuuntumisen kanssa;D

Nyt kodinhuoltoa....

Lisäystä: Arvatkaas tekeekös mieli enään laittaa kotia kuntoon kun hain päivän postin, hypistelen täällä kankaita ja "aarrearkkua" ja selailen uutta kirjaani.

Ja suunnittelen uutta laatikkoa noille uusille kankaanpaloille.

On se kumma kun ei muka ite raaski lähteä uusia ostelemaan kun on vielä vanhojakin ja kaikki tulee säästettyä jopa kouluaikaisia kankaita olen säästänyt ja niistä on jo aikaa.

Nyt olen koittanut ryhdistäytyä ja pikkuhiljaa uusia "varastoja"

taustaakin hiukan muokkasin ja kuvasin uuden "messu"kankaan.

Joka on kevään uutta=)

Lisäys:13:04

Alan kohta juurtua tähän koneelle, en oo saanut niin mitään aikaseksi, blogeja vaan lueskellut, pitäis laittaa tuletkin pönttöihin, ennen kuin tuo myrsky on jäähdyttänyt tän torpan pakkasen puolelle jopa sisältä.

Onneksi koulu ei ole tuon kauempana, tavallisen kylmä on koululaisilla kävellä kotiin=(

Nyt vedän tän persikan ylös tuolista ja ALOITAN päivän tärkeät kotityöt;D

 

 

24.03.2008 - 23:16

Tauti jatkuu, Anna tervehtymään päin Eva vielä jatkoi tänäänkin.

Emmi ja Otto aloittivat illalla. Aika rajua kouristelua aiheuttaa tämä maha tauti ja vaikka Annakin on ollut tänään jo terveempi on vatsa ollut vielä hieman arka.

Tämä siis sitä plaatua ettei mene päivässä eikä kahdessa ohitse.

Elsa ja Helmi eivät ole siis vielä aloittaneet, emmekä me Karin kanssa, se tästä vielä puuttuisikin että samaan aikaan lasten kanssa sairastettaisiin.

Käsitöihinkin sain hiukan tänään tartuttua.

Mami ja Atle ovat kans terveinä, lähtevät varmaan piakoin takas ruotsiin pakkaus puuhiin.

Nyt pitää lähteä hetkeksi nukkumaan, tiedä millainen ralli on yöllä tiedossa,

Lisäys: 8:26 Elsa aloitti yöllä :/

23.03.2008 - 11:13

ja ensimmäinen pääsiäispäivä.

Kukko oli käynyt munimassa. Jopa terassin pöydällä oli hattu jonka alle kukko oli muninut kaksi kirjavaa suklaa munaa. Oli siinä mamilla ja Atlella hetki hauskaa;D

Kari lähti Oton kanssa jää hallille. Ottolla tänään ihan eka peli ja onneksi ei vielä ollut siinä ökkö taudissa, että pääsi peliin mukaa.

Eemeli aloitti aamulla, tulee sitten molemmista päistä, evalla vielä aamulla paha olo  eikä tahtonut juoma pysyä sisällä, nyt jo onneksi parempi.

Vielä siis puolet lapsista käymättä läpi.

Käsitöitä en ole pahemmin kerinnyt. Tarkoitus oli kyllä tehdä kastetaulu  pääsiäisenä valmiiksi, mutta ihan ei nyt ole napannut, ollut muuta ohjelmaa tässä.

Formulat meni kivasti, kiva nähdä 2 suomalaista 3 parhaan joukossa.

Ostettiin muuten kirpparilta uudet vetimet keittiöön. Keittiö remppa kun ei ihan nyt vielä ole ajankohtainen, niin vetimien vaihdolla saatiin kivaa uutta ilmettä keittiöön=)

 

 

 

22.03.2008 - 21:32

Viime yö alkoi sujuvasti Anna oksentaen, tämän päivän on nukkunut, pää särkenyt ja lämpöä ollut.

Iina ilmoitti leirillä voineen huonosti ja kertaalleen jo oksentanutkin, muutenkin olo ollut karsea.

Äsken sitten aloitti Eva=(

Matot  pois lattioilta sänkyjen viereltä ja sanomalehteä tilalle.

Ämpäreitä kun ei ole koko väelle ja joka sängyn viereen laittaa.

Itellä on ollut kuvttavaa oloa, mutta saattaa johtua siitäkin, kun täällä nyt on tätä oloa.

Kaikkien olen nyt käskenyt pureskella ruokansa erityisen hyvin.

Tästä taas jatketaan....

 

22.03.2008 - 17:53

Tällaisen sain tuliaisena.

Tässä kolme keijua erinvärisiä, keskellä tuikku ja päällä lasikuppi mihin saa vaikka jotain tuoksu ainetta laittaa oma nokkani tai pääni ei taida tuoksuja kestää.

Korkeutta näillä on n.15cm.

20.03.2008 - 12:47

Iloista Pääsiäistä=)

20.03.2008 - 00:13

ollaan jo torstain puolella.

Unikin ehkä ois, mutta taas toisaalta mahtaako se uni tulla kun sänkyyn kömmin ja näkeekö sitä sitten painajaisia.

Huoli,huoli painaa päälle vaikka syytä huoleen ei pitäisi olla.

No tietäähän sen itse kun on ollut 14v. ja päässyt äidin valvovan silmän alta pois.

Nukkumaan ei todellakaan menty 22.00 aikaan

Iina lähti siis tänään viikon reissulle. Ensin linja-autolla satamaan ja siitä ruotsin puolelle.

Kovasti koitin varoitella ja neuvoin käyttäytymään fiksusti ja Riittakin sanoi että ei edes kokis tölkkiä saa jättää vartioimatta, että saattaa ne huumausaineet sinne hujahtaa niin ettei huomaakkaan.

Mami ja Atle ovat taas tulossa suomeen, perjantai aamulla pitäisi olla täällä.

Lisäys:8:12

Aloin jo ihmetellä, etteikö laivan pitäisi olla satamassa, ei muuta kuin laivayhtiön sivuille ja tarkistamaan onko laiva satamassa. Onhan se ollut jo tovin. Ihmetys miksi ei viestiä ja laitoin sitten Iinalle viestiä onko laiva satamassa, yleensä se kännykkä kun neitillä on etu taskussa niin helppo vastata vaikka jep.

Ei vastausta ei, kuulu ei, sitten päätän soittaa puhelin soi ja soi, on se nyt kumma jos puhelin etutaskussa niin ei vastaa....

Se puhelin kun on AINA etutaskussa.

Alkaa huoli nousta ja siihen samaan syssyyn kiukku, en oikein tiennyt mikä sekoitus kumpaakin.

Päätän soittaa seurakaverin puhelimeen, ei mene kuin hetki kun Iina vastaa siihen.

Sitten huoleni tietenkin purkautui kiukkuna=( aika moisen ripityksen pidin siihen puhelimeen, ilmoittamisen tärkeydestä, olettaisin että tämän matkan aikana ei enään UNOHDU ilmoittaa.

Oli kuulemma puhelin repussa 8/

Laiva matka oli mennyt hyvin ja matka jatkuu.

Saan huokaista=)

 

 

 

19.03.2008 - 13:23

kun kyydistä jä'ään.....

Valokuva projekti on edelleen kesken.

Aloitin vanhojen varmuuskopioiden tyhjennyksen koneelle jo viikonloppuna. Edellispäivänä sain 2003-2004 kuvat yhdelle levylle.

Tänään sain 2005-2006 kuvat kahdelle levylle.

Kauhee työ käydä kaikki kuvat läpi ja huonot epäonnituneet kuva deletoida jne......

Mitä tästä opimme, emme taas yhtään mitään tai sen että kuvat heti järjestykseen kun ne kamerasta koneelle siirtyy.

Nyt pitää taas homma lopettaa, loppui levyt ja mielenkiinto. kohta homma on loppu niin saan heittää n.80 varmuuskopio levyä POIS!!

Ruuanlaitto kutsuu....

18.03.2008 - 13:28

Aamusta ylös, lapset kouluun.

Kiireellä lähettiin lääkäriin koska Helmin silmä ei ole lähtenyt parantumaan, lääkäri tahtoi silmän ensin nähdä ennen kuin määrää uudet lääkkeet.

Lääkärissä kun oltiin kuulin kuinka kännykkäni soi takin taskussa. ulos päästiin reseptin kanssa kun puhelin soi taas vastaan ja lupaan soittaa Johannalle kohta, ilmoitti olevansa meillä ja oottelee hetken kun tuun.

Oli kuulemma ollut ihan paniikissa, kun olen kuulemma aina kotona kun hän tulee aamupäivästä kylään ja nyt oli huhuillut tuossa eikä kukaan vastannut, oli ollut aavemaisen hiljasta, oli käynyt mökissä jos olen siellä eikä kukaan.

Pakko sitten soittaa että missä olen kun kukaan ei vastaa.....

oli sitten posti rouvakin tullut paketeineen ovelle ja Johanna oli postini kuitannut vastaan otetuksi, muuten olisin saanut odottaa huomiseen kivoja postejani;D

Näin tämä näköjään pienessä kylässä toimii, meillä avoimet ovet, naapurin muija ottaa posti vastaan kun emäntä ite on terveyskeskuksessa.

Kahvit ja teet tuli keitettyä ja mansikkaViennettaa maisteltua. ja muutama sana tuli vaihdettua ennen kuin Johannan oli taas jatkettava matkaa.

Nyt pitäs taas jatkaa siivouksia. x/

 

18.03.2008 - 12:43

Eilen kolisi laatikko taas iloista postia.

Rakastan pääsiäistä näiden iloisten värien tähden, muuta ei voi tehdä kuin hymyillä kun näkee iloista keltaista.

Kiitos Kirsi ja Jari

  

16.03.2008 - 21:33

Aamusta siis messuille, Kari hiukan pisti vastaan ettei tule mukaan jos saan toisen kaverin sinne, enpä paljon kysellyt, Kari natisi niin niin sisäänpääsy maksusta kuin pysäköinti maksustakin.

Annoin mennä toisesta korvasta ulos samanttien.

Paljon kateltavaa oli ja ostosten lisäksi sain taas uusia toteuttamisen arvoisia ideoita, mutta sitä lisää aikaa ei ollut missään myynnissä.

Uusia kankaita,nappeja,ääriviiva tarroja nauhoja ja vais mitä kivaa.

Rasian ja servettilakkaa.Niin monet kerrat kun on pitänyt sitäkin ostaa että pääsee kokeilemaan niin nyt päätin olla jahkaamatta.

Ja sattuipa somasti kun oli "tuttu" myyjäkin

Karikin löysi ostettavaa kala pihdit ja uudet korvikset.

antiikki osastolta Kari osti 2 hopeista Muslan ruokailulusikkaa, siitä se sitte alkaa uusi keräily harrastus, "uusien"pöytähopeiden keräys.

Jalat alkoi olla aika töttiströpö kun  lähdettiin autolle.

Marka jatkui kummitytölle siellä vierähti tovi ja oli jo ilta kun pääsimme kotiin.

Helmi kulki mukana kiltisti koko päivän.=)

13.03.2008 - 09:30

pöntöissä tulet, Iinalle laitoin viestin voinko lainata hänen farkkujaan, kattonut sen yksiä lökäreitä ja aattelin et ne vois mulle vaikka sopia, saas kattoo saanko mä olla lainaamassa vastineeksi Iinalle omia ruskeita mitkä ei mulle ihan vielä sovi;D

Helmillä on tänään neuvolalääkäri, ei mulle kukaan ole ainakaan soittanut et aika ois peruttu, vaikka eihän ne viimeksikään, paikanpäällä sain tietää.

Ottolla kuume nousi taas illalla 38,9¤

Kello jo puoli 10 ja vielä en oo aamukahvia ehtinyt.

Taidanpa korjata asian ja sitten koneet käyntiin.

Lisäys: No niin ja neuvolalääkärillä käyty.

Neiti kasvanut taas ja kaikki hyvin. Murrrr.... että meinas mennä taas hermokin, taas saa selitellä kun oli eri terkkari.

Jos ois oma terkka ollut niin eipä ois tarvinnut mitään selitellä.

Mutta kaikkihan alkoi jo aikojen alusta.......

Kaikki kersat ovat saaneet meillä kiinteitä jo 3kk. ikäisenä PAITSI  Eva jonka kanssa aloitin kiinteät vasta likemmäs ½ vuoden ikäisenä, sen jälkeen olikin 3kk. yhtä taistelua siitä laitetaanko hänen suuhunsa lusikkaa vai ei,terkkakaan ei osannut neuvoa miten saan vauvani syömään kiinteitä.

No nyt päätin Helmin kohdalla että sitä lusikan käyttöä harjoitellaan taas jo 3kk. ikäisestä ainakin joka toinen päivä.

Sitten alkoikin se paasaus äidinmaidon tärkeydestä, no enhän minä sitä olekkaan jättämässä pois ja tarkoitus on imettää Helmiäkin yhtä kauan kuin Evaa, mutta kun se pelkkä äidin maito ei kuitenkaan sinne asti riitä.

Mur...me siis harjoittelemme pienellä määrällä sosetta lusikan käyttöä....

sitten kolme kertaa oli antamassa meille 3kk. rokotetta vaikka sanoin että me on saattu se 2 viikkoa sitten.

Lähtiessämme terkka totes vaan että vaikka kuinka pyytäisin rokotetta hän ei sitä anna;DPieni loppu kevennys.

Sitten ooteltiin että päästään lääkärille. Helmille määrättiin silmätippoja kun silmä on punainen, ookoo.

Siitä mustelmasta selässä mainitsin ja näytin, ei osannut lääkäri siihen sanoa mitää =/ merkkas sen neuvolakorttiin ja perään SEURATAAN.

Kaikki hyvin, Helmi  voi hyvin =D

12.03.2008 - 16:52

jahas ja näin otin ja jäin "yksin" kotiin. Onhan mulla tuossa tietty Otto, Emmi, Elsa, Eva ja Helmi.

Kari lähti viemään mamin ja Atlen linja-auto asemalle, Iina, Anna ja Eemeli lähtivät treeneihin.

viikon verran meinasivta olla ruotsissa kunnes tulevat takaisin, avaimet saivat tänään "uuteen" kotiin.

Saas kattoo koska tulee sitten muuttokuorma.

 

10.03.2008 - 14:08

Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja kiipesin yläkertaan ja aloitin.....ja edelleen jatkuu....

Otolla kuumetta 38,5*

10.03.2008 - 00:52

Oi kun on viikonloppu mennyt kivasti ja TAAS on herkuteltu, arvatkaas huvittaakos vaakaa kaivaa esiin taas ti:na. Toinenkin kismet ois tässä  nyt mennyt, onneksi enään ei ole.

Iina tuli tänään kotiin leiriltä. Oli taas itsetunto matalallapaineella=( kiitos "ystävän"

RR:ää olen tänään kivasti pistellyt, huomenna toinen samanlainen istunto niin se onkin valmis.

Nyt en malta jatkaa vaan lähen nukkumaan niinku kaikki muutkin ovat tehneet.

 

 

 

08.03.2008 - 23:57

Vielä ehdin  tälle vuorokaudelle viestin aloittamaan jee!!

Hyvää naisten päivää! Itse sain Karilta keltaisia ja punaisia tulppaaneja kismetin kera.

Ajattelin vain  pikaseen käydä  vielä postauksen laittamassa, mutta kuinkas kävikään.

Kirjautuminen sisälle ja 38 lukematonta viestiä, mitä ihmettä!!!

Salakirjoja oli taas ilahduttanut viesteillään. Jossain vaiheessa jo meinasinkin, että ehdinkös lauantain puolella uutta postausta aloittaa edes.

Pikkulikat ovat nyt harjoitelleet ajoissa nukkumaan menoa ja hienosti sujuu, hiukan yritetään hanttiin pistää, mutta se on vajaa 5min. kun likat nukkuu.

Helmillä taitaa olla silmätulehdus, ma:na soitan terkkarille jos ei ala parantua.ensiviikolla nyt ois muutenkin lääkäri aika.

Tuli tuolta aiemmasta postauksesta ja kommentista mieleeni, että en muista olenkos maininnutkaan siitä muurarista joka ei koskaan saapunut...no kari osti tulenkestävää muurauslaastia ja Atle paikkas kolon. ja taas kelpaa puita poltella.

Lautanen lähetettiinkin sitten takas ja nyt sanoisinkos vannomatta paras ,mutt jokin aika sitten manasin mtv3 katselukortin alimpaan kun ei mitään kattomisen arvoista ohjelmaa tullut, no nyt meillä on taas saman firman katselukortti ja vanhoja leffoja on tullut katseltua ja dokumentteja.

ekan kerran kun katselukortti oli niin eihän meillä näkynyt kuin MAX ja subjunior nyt tuli 11 kanavaa lisää, en kyllä tiedä missä kohtaa niitä kanavia ehtii edes katsella, eilenkin kun uni tuli taas ihan yllättäin,  en edes muista koska viimeksi oisin sohvalle nukahtanut, mutta siitä vaan heräsin aamulla kun Kari oli töihin lähdössä. Iltapäivällä otin iltapäivä unet samaisella sohvalla....että semmonen sohva.

 

07.03.2008 - 12:01

Käsitöihin en ole jaksanut tarttua ties koska.

Väsy vaan on painanut niskaan, eilen illalla sitten  piristyin kuitenkin katsomaan Bermudan kolmion ja 6 heräsin siihen  kun mun päälleni oli taas pissattu, pikku kopterille oli vieressä käynyt vahinko, ei muuta kuin lakanoita vaihtamaan ja pesukonetta päälle.

Hiukan on ollut tää päivä hukassa.

Eilen käytiin turussa mutka.Riitan ja Jorkan luona.Saas kattoo koska ne kyllästyy siihen kun alvariinsa kylässä juostaan, nytkään ei ollut viimekäynnistä aikaa kuin 3 vuotta......?

Viimiset 15km. pyrytti lunta, onneksi ei koko matkaa, ois voinut matka tuntua tuskaselta.

6 tunnin reissu josta 4 tuntia pelkää autossa istumista.

Nyt hetkeksi sohvalle kun Helmikin nukkuu.

Toivottavasti huomenna ois pirteempi.

 

05.03.2008 - 20:34

Aamusta Kari haki naapurista pakettiauton lainaan ja matka kohti varsinais-suomea alkoi ja kälylle.

Kauhee sana tuo käly=/ no Sannalta haettiin soffa, kun Kari oli lupautunut, ottamaan vastaan.

Mietinkin millainen tikkurilan värikartta meidän olohuoneesta saadaankaan aikaseksi, sohvia on tämä päivä pyöritelty ympäri olkkari ja nyt sain siedettävän järjestyksen, nyt pitää kytistellä jostain pari sinisen sävyistä nojatuolia niin saan heivata nuo punaiset sohvat pois.

nyt on väsy, enkä tänään taida käsitöihinkään jaksaa tarttua.

03.03.2008 - 20:50

Aamusta ylös ja kakrut kouluun.

Pojat hävis tyttöjä vastaan viikon loppuna jäkis ottelun ja siitä olikin sitten koulussa saatu riita aikaseksi.

Taas puhelimet käy kuumina ja äsken äiti kävi poikansa kanssa tässä jutustelemassa.

Sovittiin että, tästä lähin joka maanantai treenien jälkeen poika tulee äitinsä kanssa tähän juttelemaan jos ei tilanne koulussa muutu.

Käsitöitä olen tehnyt tänään ja valmista saanut aikaiseksi, mutta niistä en nyt voi ikävä kyllä kuvaa vielä laittaa.

Ja sitten tuossa 20. aikoihin äitini soitti uudelle vuokranantajalleen ja sopivat ensi viikoksi paperien kirjoittamisen.

Muuttavat sitten mami ja Atle suomeen ja n. 200m. päähän meistä!!!!

Miten mahtavat tukholman jälkeen viihtyä pikku kylässämme;p

Ehkä minäkin opin pikkuhiljaa puhumaan ymmärrettävästi ruotsia ja Atle suomea=D

 

 

01.03.2008 - 13:05

Tänään on siivottu ja urakalla...

On matot tampattu ja lattiat pesty, hohohohoijaa...

Karikin kotiutui Oton kanssa reissusta ja oli jostain torilta löytänyt pölypussi kauppiaan ja pölypussit meidän imuriin  5kpl./12€ että silleen.

Nyt saatiin ruokapöydän päällekkin lamppu, ois ollut kiva saada se asennus videolle;D Kari kun oli lähtenyt jo jäähallille niin apua pyysin Atlelta siinä sitten asennettiin lamppua ruotsiksi ja suomeksi,,, molottaen, kumpikaan ei ymmärtänyt kuin sanan sieltä toisen täältä, mutta lamppu saatiin paikalleen ja Atle meinas että voitas perustaa lampun asennus firma;D

Helmikin on tajunnut että tänään on siivous päivä, niin on nukkunut suurimman osaa aamupäivää.

ja heh!! niin kauniisti puhuin kuinka kirjeessä saamani ääsiäis munat laitan sitten pääsiäisruohon sekaan,no ne munat on kyllä jo SYÖTY nams että olivatkin HYVIÄ!!

Taidan nyt palkita itseni kupillisella nautitulla eikä ohimennen hörpätyllä kahvilla ja parilla keksillä, no okei

totuus taitaa olla ainakin 6 keksiä....nostan jalat ylös ja nautin siisteydestä!!

Hyvää lauantai päivää lukijani=) 

Lisäys:14:53

Emmin eka peli on pelattu ja vielä tytöt voittivat, Kari oli saanut sitten olla otteluselostaja;D

Itse en ollut paikan päällä katsomassa, Kari oli ja mami ja Atle ja osa sisaruksista.

Ottokin sai jääkiekko varusteita tänään ja niitä tuolla testailee. Nyt kun seurannut tässä tuon varustekassin kasvua ja tavara määrää, niin hohoijaa, varusteita on ja kassi painaa.

ja millä ihmeellä nuo lapset oppivat pukemaan kaikki varusteet päälle ja oikeassa järjestyksessä????

28.02.2008 - 12:17

postissa tuli taas kivaa postia ja vähemmän kivaa.

Ensin nuo ei niin kivat no postiin vein vielä canal digitalin paketista jääneen kaukosäätimen.

Ja pölypussitkin sai lähteä takaisin ja suodatin, oli sitten postiennakko maksu pompsahtanut 122 euroo.

heh=D maksaa ken tahtoo 10 pölypussista ja suodattimesta tuon summan, minä EN!

NO ne on pois päiväjärjestyksestä.

Kirsin sivuilla vastasin tähän postaukseen ja tänään kuori oli laatikossa.

Ja näin kiva!!!

Ommeltu pussukka ja kiva pistelty koristus punaisella pellavalla. Kortissa oli kiinni tuo kiva iloinen pyykkipoika joka pääsee keittiön ovella olevalle "narulleni"

Pipa pikkuiselle prinsessalle.

Pussukan avasin ja sisällä nämä

lankaa,tikkari ja nyt on valmiina pääsiäismunat kun laittaa ruohon kasvamaan.

Siellä pienet sormet jo yrittävät olla vikkelät;D

Ja tietenkin kun kerran pikkuinen prinsessa oli juuri hereillä, niin pitihän uutta pipaa kokeilla

ja niin söpö, kun vaan kelit hiukna lämpenee niin lakki valmiina=)

Kiitos Kirsi!!!

28.02.2008 - 08:37

Aamu lähtenyt hyvissä ajoin käyntiin, meninhän jo ennen 23. nukkumaan. Pää kun alkoi särkeä=(Toivottavasti ei tänään enään.

Hajuaistin huomasin eilen illalla kadonneen, maku aisti saattaa olla vielä tallella.

Tuli hiukan leivottua eilen kahvipullaa, tai no puolukka piirakan ja mustikkakakun tein.

Puolukka piirakkaa en itse syö, mutta on mamin ja Atlen herkkua.

Mustikkakakusta ei tälle päivälle mitään jäänytkään, mutta piirakkaa on vielä.

Hamsteri, hoitolapsi käytiin aamulla hakemassa, Iinan koulun rehtori, Iina oli kysynyt voisikos tulla tätä kautta kun samalla kylällä asutaan. On se hyvä että on taas yksi huoli vähemmän vaikka aika huoleton hemmo siellä terraariossa olikin, niin on siinä oma huolehtimisensa.

Jahas jonkun herätys kello soi ja kaikki ovat jo kouluun lähteneet=/

 

 

27.02.2008 - 16:10

Aamulla kurkku karhea, sitten alkoi kunnolla aivastelu, nyt nokkavuotaa ja KUTIAAA!!!

Tää ei oo KIVAA!!!!!

Helmikin aloitti aivastelun=(

27.02.2008 - 00:50

niinpä niin pistelyosuudet sain korteissa valmiiksi.

Täällä istun, syön snikkersiä vaikka voisin olla nukkumassa.

Huomasin alkuillasta että taitaa alkaa nokkavuotaan ja aivastuttikin. Toivoin menevän ohi, mutta ei vaan, tukkosemmaksi meinaan mennä.

Tilasin  jokin aika sitten http://www.suomalainen.com/sk/ itselleni yhden kirjan ja tänään aloin ihmetellä kun ei kuulu ei näy ja aattelin hiukan tarkistella mitä siitä on aikaa kun tilauksen tein.

Siitähän olikin vierähtänyt jo reipas kuukausi, hiukan jätin jo kyselyä että missä kirja luuraa, tänään en vielä vastausta saanut.

Canal Digitalin lautanen laitettiin menemään takaisin, naapuritontin puut ovat sen verran korkeat ja JUURI edessä että lautasen asennus ei meillä onnistu.

Tilasin muuten pölyimuriinkin pölypusseja ja suodattimen, kun ei muualta löytynyt kuin netistä, eikä ole tää kotona siivoominenkaan mitään halpaa hubaa 2 pussia eli yhteensä 10 pölypussia ja suodatin himppa vajaa 90euroo.!!!!

 

 

25.02.2008 - 14:02

Syöty on ja ensimmäinen jo koulustakin kotiutunut, mitenköhän tuota taas tottuu tuohon että lapset lähtevät aamulla ja miten sitä osaa laittaa päälle oikeat vaatteet kun ei oikein kelistä tiedä että onko talvi vai kevät, tunti sitten hyytävän kylmää tuulta ja pilvistä, nyt taas aurinko paistaa ja +5*

Ihania nämä kelit nyt meinaan on kuraa ja hiekkaa eteinen täynnä=(vaatteet jatkuvalla syötöllä pesussa.

Äiti ja Atel ovat vielä ainakin perjantaihin asti täällä jatko katsotaan perjantain  jälkeen.

Neuvolassa kaikki meni hyvin on se meidän Helmi niin suloinen ja kiltti.

Ei ylimääräisiä itke ja tänäänkin kun sai ekan rokotuksen peläsin etukäteen miten alkaa itku ja kun ei tuttia syö niin millä lohdutan, eipä tarvinnut lohdutella kun  ei tullut itkua.

Jahas ja nyt tuli isompi lauma kotiin.....

25.02.2008 - 08:42

no juu eilen oli hiukan itkua ja parkua, onneksi ei käynyt vakavammin.

Mutta kyllä hetkeksi säikäytti.

Lapset olivat hampaiden pesulla ja ite kateltiin telkkua, kun kuului vessasta kauhee rytinä, olin jo ihan varma että wc pytty kaatunut tai allas tipahtanut seinältä.

Itkua ei kuulunut joten olin varma että jommalta kummalta Evalta tai Elsalta pää auki, kun yleensä jos sattuu alkaa itku, mutta nyt ei kuulunut oven takaa mitään, aivan hiljasta, hetki siinä meni kun Karin perässä pomppasin katsomaan mitä veskissä tapahtui.

Sain laskettua Helminkin sylistä ohimennessä.

Kun vessan ovi avattiin alkoi sen päiväinen itku, Eva seisoi vessan pytyn päällä ja Elsa pyykkikorin vieressä saunan puolella , ei muutakuin nyt seiskää paikoillanne, vessan lattia täynnä peilin palasia.

Säikähdyksellä selvittiin kaikki sirpaleet on siivottu tytötkin saatiin rauhoitettua ja nyt saatiin hyvä syy ostaa UUSI peili veskiin, kuka sitä nyt viittis uutta ostaa kun vanhakin ihan toimiva;D

Nyt pitää mennä valmistautumaan neuvolaan edellisviikolla kun käytiin ei saatu rokotusta kun oli hiukan nuhaa.

23.02.2008 - 11:42

Hoppista hoi aamu saatu käyntiin, Iina tuossa äsken testasi äitinsä uusia housuja ja NE sopis!!!! saan pitää sitten kynsin ja hampain omistani kiinni.

Pitäs hiukan siivotakkin TAAS!Ehkä se onnistuukin kun Anna lähtee pikkulikkojen kanssa ulos.

Käsitöihinkin tekis mieli tarttua, pitää langat katsoa tuohon yhteen kastetauluun ja se pesukinnas valmiiksi, näin äkkiseltään, kortin teko ois kans suunnitelmissa.

tyhmä postaus taas kun ei kuvaa ;p eikä oikeestaan mitään asiaakaan=/

 

22.02.2008 - 20:00

Väsy iskee melkist väkisin.

Isäntä kotiutui töistä ja lähettiinkin melkein samantien Raumalle.

Nenu kohti kirpparia ja taas löytyi Ilona laseja 9kpl. 2 euroon ja parit housut itelle toisiin pitää vielä  hiukan painoa tiputtaa, että mahtuu päälle. ruskeet aika kivat sammarit. Iinalle kengät, Emmille farkut ja itelle Viivi ja Wagner sarjis kirja.

Cittarin kautta kotiin ja kyllä nyt on väsy.

Tekis mieli tikuttaa, että sais tuon toisenkin pesukintaan valmiiksi, mutta ei taida tänään jaksaa käsitöitä, käteen ottaa.

21.02.2008 - 09:53

Eliseen palatakseni...

Toisen pesukintaan aloitin nyt siinä mukana keltaista lankaa tukevampi on heti saas katsoa pysyykö karheus kun pääsen kunnolla kuvioon.Resori vasta valmis.

äkkiä pitäisi kinnas tikuttaa, että pääsen aloittamaan tuon yhden kastetaulun johon jo kangaskin tuli.

Katja tuli poikien ja Mimmin kanssa ja kivasti tuli koirat keskenään toimeen, eipä noiden perässä tarvinnut juurikaan juosta.

Äiti ja Atle olivat lähteneet aamulla Turkuun.

Pääsinpäs eilen helpolla ruuanlaitossa, kun Katja teki eilen ruuan ja oli kyllä hyvää, pitää viikonloppuna tehdä itse uudestaan.

Tuleepas teksti taas jotenkin listana, hiukan tuntuu että on aivot kohmeessa, ettei saa suollettua sujuvaa tekstiä;D

 

19.02.2008 - 10:05

Tänään oli KIVA postipäivä ei yhtään laskua!!!

mainoslehti Kaksplus jos vaan jossain kohtaa ehdin niin saatan istua joku päivä pöydän ääreen kahvikupin kanssa ja selata läpi.

Elokuva deco tuli tänään laatikkoon.

Ja sitten tuli tuo  kangas Wicheltin Jobelan Forget-me-not blue 28 count. joka on hempeä vaalean sininen

Rakas lapsuuteni ystäväni käväs rapakkon takana ja kun matkasta kuulin en saanut pidettyä suutani kiinni.

Ja tässä tulos 100 tokkaa DMC:n mouline lankoja a hinta 0,52e./kpl.

Ja kuori jonka jätin tarkoituksella viimeiseksi, kun en etukäteen tiennyt sisältöä.

KIITOS IRA Tämä oli ihana yllätys!!!

Juuri MINUN  väriset lapaset ja sopivat käteen=)

 

 

 

18.02.2008 - 10:13

Eilinen meni ihan harakoille, siis ihan vaan pakollisia kotihommia, ja illallakin nippanappa katsoin Wallanderin loppuun, ehkä katson sen jossain vaiheessa uudestaan, kun en muista puoliakaan, sen verran väsynyt on.

Lapset ovatkin tämän viikon kotona. toooosi kiva kuunnella kokonainen viikko tuota nahistelua=/

Valokuvat pitää käydä läpi hiukan jotain muokkailla ja lähettää eteenpäin että saadaan muutama paperikuva.

Lisäys:15:02

Nyt on syöty ja jälet siivottu, eilen hiukan koitin neuloa, mutta katotaan nyt saanko mitään kuvattavaa aikaseksi. Ihan kokeilua on vasta.

Lapset lähtivät kirjastoon ja Elsa nukkuu, pitääkin tarkistaa ettei ole kuumetta, kun on mennyt YLÄKERTAAN nukkumaan.

(kirjoitusvirheet on sitte niin kivoja)=p

 

17.02.2008 - 11:11

Vieläkin eilisissä fiiliksissä.

Nyt on uusi päivä koittanut ja kotikin saatu suht kuntoon, hieman eilinen vielä tuntuu jaloissa.

Kivasti meni eilinen.

Aamusta normaaleja puuhia. Sitten pikkuhiljaa alettiin viedä tavaroista juhlapaikalle.

Sitten porukoiden pukemista. Mikä ei tuottanut vaikeuksia kun oli vaatteet katsottu valmiiksi.

Vieraita tuli jo kotiinkin ja kummitkin saapuivat.

Kirkkoon ennen sovittua aikaa ja pappikin oli paikalla.

Tilaisuus alkoi ja vihkipari siirtyi alttarille ja siinä alkoi minullakin jo nieleskely.

pappi sai hienosti vietyä hääseremenonia kahdella kielellä=)

(ei muuten ollut vieläkään oikeat paperit=/) mutta nyt on vihkipari laillisesti aviopari.

Kastetilaisuus alkoi kun hääpari oli siirtynyt penkille sitten  olikin kyynelissä pitelemistä, kun pappi aloitti puheensa, niin kauniin puheen piti vauvasta ja perheesä ja perheen tärkeydestä.

Kyllä ois pitänyt olla videokamera mukana, kun  eihän sitä enään musita puoliakaan, mutta tunne mikä tilaisuudesta jäi on edelleen voimakas.

Kirkosta siirryttiin sitten juhlapaikalle.

Jossa Maija,  Karin täti, keittiön puolella hääräs minkä kerkis.

Päästiinkin syömään heti pian ja eipä ollut kunnolla ruokaa nenään eteen saatu, kun jo Eva nukahti tuolille x)Eipä siinä auttanut muu kuin ottaa toinen tuoli avuksi että saa neitin makuulle.

Pikkuinen oli koko ajan rauhassa ja niin kiltisti.

18. aikoihin oli viimeisetkin vieraat poistuneet ja juhlapaikka siivottu niin pääsimme kotiin.

Helmille hiukan ruokaa ja neiti nukkuikin hyvin.

Hassua kutsua Helmiksi aikansa varmaan vie että tottuu äiti käyttämään lapsen oikeaa nimeä;)

Tero lähti Karin mukana aamulla. Oishan tuo voinut nyt pitemmäksikin aikaa jäädä, mutta kiireet kutsuu:)

Kiitos ihanille kummeille ja vieraille!!!

 

16.02.2008 - 19:51

oli tämä päivä kaunis ja päivistä herkin sai

"Tyynemme" nimen ja kasteen merkin.

Helmi Anneli

 

kylläpä on ollut tunne myllytystä tämä päivä ja sanottakoon näin että kyyneleitä on vuodatettu mennetullen-

Nyt ollaan kotosalla ja väsyttää.

 

15.02.2008 - 14:26

ja kirkossa ollaan huomenna tähän aikaan.

Eemeli tulli tänään koulusta kotiin ja totes ekana:"äiti siellä oli tanssit tänään, ja hän sai joltain nimmarinkin ja sillä oli varmaan anorexsella ja silikoonit."

En voinut kuin naurahtaa vai että anoreksella ja silikoonit.

Emmin mielestä kivat tanssit.

Äiti kävi apteekissa, kamferitippoja hekemassa, hammas vaivaa=( ei sitten ollut käynyt ruotsissa hammaslääkärissä, kun ei ollut hammas siellä vaivannut.

O'ou.....

Tero pitäisi tänään hakea, tuolta tienposkesta.

Kari lähtee töiden jälkeen hakemaan kerros sänkyä tampereelta.

Sen reissun jälkeen mennään laittamaan, sitten illalla, juhlapaikkaa kuntoon.

 

14.02.2008 - 01:33

täällä käyvät ystäväni!

 

¤¤¤

 

Suville kiitos ystävänpäivä

Ylläristä=)

 

14.02.2008 - 01:15

ja silleen, kastetaulun ristipisto osuus valmis, enään siis ne linnun nauhat ja  vauvan nimi ja ym. tiedot.

Hamtaro oikeesti Elvis nukkuu söpösti ja kissa tässä mun vierellä, uskallankohan mennäkkään itse nukkumaan jos vaikka Vilinä tässä vieressä vartoo että minä painun nukkumaan ja hänellä on sitten pöytä katettuna=/ Aikamoista ylimääräistä huolta tuottaa hoito eläinkin, vaikka kivahan tuota on katsella, mutta oikeesti pelottaa jos kissa saa sen tai jos joku kersoista päästää sen lattialle vapaaksi ja koira haukkuu sitä niin saa vielä reppana sydänkohtauksen.

NO eiköhän tämä tuleva viikko mene kivasti;) Turhaan jännitän etukäteen.

Oltiin Karin kanssa viimeviikolla siellä Porin reissulla ja yhdessä näyteikkunassa näin IHANAT kengät, lähemmäs kun menin totesin vaan että IHANA on hintakin=( ikän en noin paljoo suostu höpöstely kengistä maksamaan.

Tänään Kari tuli kotiin ja tahtoi antaa ystävänpäivä lahjansa heti kun ei raaski mua aikaseen aamusta herättää, kun menee töihin jo 6... Ystävänpäivä lahjan, enhän  nyt mitään tarvittis vaikka lahjat onkin kivoja, toivottavasti ei mitään ihmeellsitä, kun ei mullakaan Karille mitään erikoista.

Muovipussin avasin ja sydämen muotoinen geisha suklaa rasia ja NE kengät. menipä tämäkin mamma taas hiljaseksi.

 

13.02.2008 - 12:45

Nyt on äidillä silmät sävysävyä punaisen takkinsa kanssa=/

Onhan se joka kerta täällä ollessaan niiskutellut ja koiran piikkiin se on mennyt. Mutta ei pahempaa oireilua.

Elsa ja Eva kävivät herättelemässä, mamin ja Atlen ja nousivat ylös ja  jonkun aikaa jo olivat tuossa ylhäällä olleetkin, kun Anna otti pupun häkistä ja mami pyysi sen syliinsä, vartin verran varmaan tuossa rapsutteli ja n.10 sen jälkeen ulkomuodossa oli jo muutokset havaittavissa=(

Millä ihmeellä me saadaan tuo naama normaaliksi ennen lauantaita!!!

 

Ei sais nauraa, mutta.........

ai kauhee!! lähti nyt käymään kuitenkin apteekissa, toivottavasti osaavat sieltä neuvoa pitääkö lääkäri aikaa varata. vai riittääkö pelkkä zyrtec.

kastetauluun olen saanut 10 pistoa lisää...