06.04.2008 - 22:25

Valmistui tänään ja nyt laitan työn laatikkoon ja kaivan sen taas kesäkuun alussa esiin=)

06.04.2008 - 01:26

Tänään sain tämän tähän vaiheeseen=)

01.04.2008 - 08:46

starttaa tänään MSN yhteisössä.

Eli jokainen pistelee samalla aiheella itselleen samaan tahtiin vuoden aika taulun/t.

Kukin mieleisillään suunnittelijoilla.

Minä valitsin itselleni Passion Ricamon Topiaryt.

langat on katsottu ja kankaaksi valitsin

Zweigart, Belfast 32ct. light sand

Koska olen huono tauluja vaihtelemaan niin teen näistä yhtenäisen jolloin taulu saa olla seinällä koko ajan.

14.03.2008 - 10:40

Katsaus menneeseen vuonna 2006 aloitettuun ja kesken jääneeseen.

Tähän vaiheeseen on siis jäänyt edellinen SAL joka oli tämä Popcorn malli Cross Stitch lehdestä.

tarkoitus ois tehdä valmiiksi.

14.03.2008 - 10:24

Alkaa MSN yhteisössä 1.4 ja minä mukana.

Aiheena on vuodenaika taulu/t 2kk. on aikaa pistellä yhtä kun aloitetaan suraava vuoden aika.

Vuoden ajat aloitetaan keväällä.Vaihto ehtoja on erilaisia. ja mä lähen mukaan Passione Ricamon vuonna papu olleilla ilmaismalleilla.

(Talotkin ois olleet aika kivat, jos vaikka ne seuraavalla kierroksella)

Nyt vaan en osaa päättää teenkö ne yhtenäiselle kankaalle vai erikseen, molemmat vaihtoehdot kun ois ihan passelit.

Mietitään...

Tällaiset niistä tulis kun ois yhteen tehdy

Kirjoittaja
Nimi
Minna
( e-mail )
Kuvaus
Ristipistoja, käsitöitä yleensä ja askarteluja. Perhe ELÄMÄÄkin kuuluu arkeeni. Miehen ja 8 lapsen kanssa asutaan satakunnassa ja ettei elämä kävisin liian hiljaiseksi, asustaa täällä meidän lisäksi kissa neiti Vilinä, koiruus Poju ja Lumis kaniini.
Valokuva albumit
Ristipisto, netti kaupat
muistilappu

Yahoon  ristipisto synttäri swap 2008

Msn ristipisto synttäri swap 2008

Msn RR2008

Msn vuodenaika SAL

Saksikoriste vaihto

käviät

Uusi laskuri asennettu 7.8.2007

vanhan laskurin lukeman ollessa

n.34 000
Ilmainen www-laskuri

Maininnat

2008

2007

lyhenteitä

SAL= Vähintään kaksi pistelee samaa

 kuvaa tai aihetta saman aikaisesti.

SWAP= vaihto

UFO= unohdettu työ

RR=Round Robin jokainen ringissä oleva

pistelee kankaan omistajan valitsemalla aiheella kuvan, kun kaikki

osuutensa hoitanut kangas

palautuu omistajalleen.

VIP= Tekeillä oleva työ

WISH=Toive